Arkea 2

Koulut jatkuiva viime viikon tiistaina, tosin... (ja tähän loppui mun jo yli 2 viikkoa sitten aloittama blogipäivitys... Tekemistä on viimeisinä viikkoina löytynyt vaikkakin olisihan jossain välissä ollut aikaa päivitellä kuulumisia tännekin. Koska aika alkaa olla mun osalta lopussa niin a) en viitsi uhrata aikaa edes ajattelulle että pitäisköhän blogia päivittää b) mun näkökulmasta mähän oon jo melkein Suomessa, niin pianhan te jo kuulette nämä ihan oikeasti multa. Mutta, en mä nyt oikeesti oo edes vielä kuukauden päästäkään Suomessa, niin jospa mä nyt sit yritän. Jos ei muuten onnistu ni saatte kuvia ainakin:) )

Eli siis koulut jatkuivat täällä huhtikuun viimeinen päivä ja vihdoin saatiin järjestys elämään (sekä minä sain että tyttö sai:D). Itse herään aamulla puoli seitsemän jälkeen (tosin yleensä maanantaiaamut venyvät lähemmäksi seitsemää...), syön aamupalan ja vaihdan muutaman sanan vanhempien kanssa ennen kuin he lähtevät töihin. Seuraavaksi herätän tytön, muistutan muutaman kerran että on jo aika nousta, hoputan pakkaamaan repun ja viimeiseksi (ajan säästämiseksi) teen paahtoleivät nutellalla aamiaiseksi. Suht vaivattomasti kirjoitettu, ei aina niin vaivattomasti toteutettu. Tosin tässä kohtaa todettava että mä olen itse ollut paljon vaikeampi saada aamuisin sängystä ylös, mutta toisaalta olen myös itse ymmärtänyt aikaa ja ajan kulua. Jos antaisin tytölle kellon (jota hänellä siis ei ole! itse asiassa, koko talossa ei ole ainuttakaan seinäkelloa) ja sanoisin koska pitää olla valmis, ei siitä tulisi mitään.

Hetki sitten täällä otettiin askel eteenpäin, enkä ole varma oliko tyttö vai minä enemmän riemuissaan siitä. Aikaisemmin minun on pitänyt saattaa tyttö bussipysäkille, aamuisin matkaa n. 200 metriä. (Ei tien ylitystä tai kulkemista ison tien varrella.) Syystäkin tyttö on tuntenut olonsa aina vähän kiusaantuneeksi kun jonkun on pitänyt hänet saattaa pysäkille muiden samanikäisten "selviytyessä" matkasta yksin. Nyt hänellä on kuitenkin lupa kulkea koulumatkat yksin. (Ja tarkennuksena, että olin iloinen tytön puolesta, ja koko perheen puolesta, enkä siksi että säästin siitä eteenpäin erittäin rankan aamulenkin:D)

Kahdeksasta kolmeen asti mulla on omaa aikaa. Toisinaan sinä aikana saatan myös käydä koulupukukaupassa, ruokakaupassa tai esimerkiksi viedä autoa korjaamolle. Keskiviikkoisin haen tytön koulusta (koulu loppuu silloin vähän aikasemmin ja olishan se ikävä joutua odottamaan koulubussia, juu nou), mutta muina päivinä bussi tuo hänet kotiin. Edistyksellisen askeleen myötä voin odottaa häntä kotona sen sijaan että menisin bussipysäkille vastaan. Ja iltapäivän bussipysäkki on kirjaimellisesti 10 metrin päässä kotiovesta.

Jutellaan hetki, tyttö avaa tietokoneen ja onkin siinä sitten iltaan saakka. Joskus pelataan lautapeliä ja torstaisin ajan tytön teatterikerhoon ja perjantaisin kitaratunnille. Iltapäivisin siivoan keittiön (tyhjennän/täytän astianpesukoneen, tiskaan, pyyhin tasot, vien roskat jne.) jollen ole sitä jo aamulla tai aikaisemmin päivällä tehnyt. Toisinaan järjestelen tavaroita paikoille tai pesen pyykkejä. Ruokin kissan ja kalan (en muista olenko jo aikaisemmin kertonut että täällä on akvaario ja kaksi kalaa. Kuitenkin toinen niistä, JÄTTIKOKOINEN kultakala sai ilmeisesti vedenvaihdon seurauksena akvaarioon päässeestä bakteerista INFEKTION ja sen naama oli valkoisen iljettävän limahötön peitossa. Jossakin vaiheessa hostäiti soitti sitten eläinkaupan kala-asiastuntijalle ja sai "reseptin" bakteeria vastaan. (pieni huomautus: sen lyhyen ajan kun seurasin akvaarioelämää, olisin ollut tässä vaiheessa "raaka" ja päästänyt kalan kuuman vesikattilan kautta muihin maailmoihin. Enkä edes tykkää kaloista, mutta kävi jo sen verran kalaa sääliksi, ei se ainakaan näyttänyt nauttivan.) Kala lähti siitä jo paranemaan, kunnes yksi aamu heräsin siihen että koko perhe kolistelee keittiössä. Siis siellä oli menossa hautajaiset ja nyt tämä 6 vuotiaaksi ehtinyt jättikultakala on haudattuna takapihalle. piste.) 

Kalasta pääsinkin sopivasti ruokaan. Päivällisen tekee lähes aina hostäiti, mutta salaatin tai vihannekset höyrytettäviksi teen minä. (Tosin perjantaisin on lepopäivä keittiöstä ja syödään take awaytä). Vanhemmat tulevat kotiin puoli kuuden jälkeen.

Mutta jottei olisi liian helppoa, australialaisten elämä on erittäin kuollutta sen jälkeen, kun ihmiset ovat kotiutuneet töistä ja kouluista. Kaupat ja ostoskeskukset menevät kiinni puoli kuusi, ruokakauppoja lukuunottamatta. Pimeäkin on niin ei lenkille voi lähteä (ainakaan yksin ja tyttönä...). Iltalehden sivut tulee selattua miljoona kertaa ja telkkarista katsottua sellaista mitä en muuten normaalisti ikinä katsoisi (paitsi tylsyyttäni:D). Lähialueen muilla aupaireilla päivä loppuu myöhemmin, eli ei heistäkään ole iloa. Eli Suomessa on todellakin joku asia paremmin! Torstaista pelastus, silloin täällä on shoppailupäivä ja kaupat 9pm asti auki! Me happy.

Että tällaista arkea. Neljä kuukautta meni kivuita, sen jälkeen olen säännöllisesti jo haaveillut omaa elämääni (oma koti, omat säännöt, omat tavat, omat aikataulut, omat nurkat, oma tila ja mitä muuta omaa vielä...). Ajan pitäisi kulua nopeasti mutta odottavan aika meneekin hitaasti. Tosin nyt kun on kaksi viikko jäljellä (laskutavasta riippuen 1½-reilu 2vkoa), pelkään että aika menee liian nopeasti. Ja kiitos tästä menee Ericalle:) 

Tyhmä Suomen kesä, tyhmä Ruisrock ja tyhmä alkava koulu (hehe unohtuiko kaverit ja perhe? ei, te olette mun mielessä aina ja kaikkialla<3): Sydneyyn olisi niiiiin kivaa jäädä hetkeksi asumaan ja elämään. Omillaan. 

Kissan nimi taitaa olla Evelyn, yleensä sitä kutsutaan nimellä "puss". Kultakalasta en tajunnut ottaa kuvaa, koska se olisi jo kokonsa puolesta ollut oikeasti kuvattava kohde!

Australia-ajan loppu tulee yhtä varmasti kuin aurngonlaskukin