Aivan mahtava viikonloppu takana ja vielä mahtavampi päätös viikonlopulle ja tietenkin sen ansiosta, et just me satuttiin olemaan kannustamassa Räikköstä:D
Sää ei ihan ollut parhaimmasta päästä lauantaina, ja jotain siitä kertoo sekin, että osa aika-ajoista jouduttiin siirtämään sunnuntain aamupäivälle sateiden takia. Kisoissa tuli myös yksi suomalainen mies vastaan, joka kertoi tämän olevan 7. kisa peräkkäin jota on katsomassa, ja kaikkina aikaisempina vuosina on suorastaan ollut kuuma. No, viikko sitten Melbournessa kärvisteltiin vielä helleaallossa, joten nyt säiden valtiaalle taisi mennä viikonloput vähän sekaisin:D Sunnuntai oli onneksi sateeton, joten oltiin vähän paremmalla fiiliksellä säiden suhteen. Ja lauantain jälkeen ei pieni viileyskään enää haitannut. (Suomessa siis sää olis ollut ihan normaalia mut Sydneyyn ilmastoon tottuneena...) Tulipahan testattua että farkutkin mahtuvat vielä 3,5 kk:n jälkeen jalkaan:D
Optimistisesti jokainen taisi toivoa Räikkösen voittoa, mutta kukaan ei tainnut kovinkaan paljon siihen uskoa. Viimeiset kierrokset oli aika jännää katseltavaa, lähinnä odotin koska auto hajoaa. Loppu hyvin kaikki hyvin. Saatiin paras palkinto ikinä siitä hyvästä, että "kärsittiin" lauantai siellä sateessa:D Eikun Suomi-lippu heilumaan ja radalle! Epätodellista.
 |
F1 Australian Grand Prix, 14.-17.3.2013, Albert Park, Melbourne |
 |
Melbournen keskustaa. Oikealla oleva korkea rakennus Eureka (se yksi korkeimmista täysin asuinkäytössä olevista rakennnuksista) |
 |
Vähän väsynyt ja vähän märkä olo ja vähän huvittunut koko tilanteesta. Vessassa pitämässä sadetta ja odottamassa aika-ajojen alkua. Yritin siis muovipussista saada jonkinnäköistä sadesuojaa itselleni (sehän oliskin ollut liian helppoa ostaa $5 maksava sadeviitta:D en tuonut Suomesta yhtäkään vettäpitävää takkia mukanani, tosin tämän tajusin vasta yli 2 kk:n maassaoleskelun jälkeen ) |
 |
Lauantai-illalla vähän viihteelle Melbournen Crown-casinoon. Voitte arvata olinko väsynyt sunnuntaina:D |
 |
Mun uusi hieno Kimi-paita ja Suomi-lippu, jeei! (ei tarvittukaan sitä sinistä tussia ja sitä lakanaa, jota käytiin kysymässä hostellista ja meidän yllätykseksi saatiinkin! (mun idea taas, ylläri:D) :D) |
 |
Mm. japsit halusivat Suomi-kuvaan Suomi-lipulla:D Ja olihan niitä muitakin, etenkin sen jälkeen kun Kimi oli voittanut. Go Suomi go. Ja hymyä huuleen. |
 |
Radan huoltotauko. Toi vois olla kivaa duunia, lakaista rataa luudalla. Mikä parasta, ne teki samaa työtä lauantaina, saadakseen vettä pois radalta. Ei mitään konetta olis tähän hommaan? :D |
http://www.iltalehti.fi/formulat/2013031716793171_fo.shtml
 |
Ja siitä se lähtee! Monen tunnin odotus palkitaan! |
 |
Mutka nro 9, kierros nro 1 |
 |
KIMI |
 |
Kerrankin voidaan olla ylpeästi suomalaisia! |
 |
suo-mi, suo-mi, suo-mi! (Ihan kuin oltais voitettu jotain isompaakin:D) |
 |
muahahhaha. |
 |
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen.
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä, rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien. |
 |
happyhappyhappy |
 |
Koko reissuun meni yli kolmen viikon palkka mut oli se sen arvoistakin ja itsepähän halusin ostaa melbourne-paidan ja kimi-paidan. Ja nyt mun aussilippu saa kaverin suomilipusta! (mulla ei ole pian tapetointiongelmaa, ostan vaan vähän lisää lippuja vielä:D) |
 |
The Sydney Morning Herald |
Kunnon meininki;) Ikimuistoinen on tuokin retki - ja raha on vaan rahaa. Säästää sitten jossakin muussa.
VastaaPoista