keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Lomalla Byron Bayssa



Minulla ei ollut sen kummemmin odotuksia Byron Baylle, vaikka kaikilta olinkin kuullut sen olevan tosi kiva paikka. (Kaikki paikathan ovat kivoja ja hienoja, tuskin sielläkään mitään ihmeellisempää on, ajattelin.) Mutta, nyt kun olen sen itsekin nähnyt, Byron Bay on tositositosi kiva paikka! Ei kiva vaan oikeasti KIVA.

Vaikka Byron Bay onkin aika pieni paikka ja kaikki kaupat ja ravintolat pääasiassa yhden pääkadun varrella, niin ei siellä tylsistymään päässyt. Paikan rento elämäntyyli ripauksella hippimäisyyttä pakottaa ”relax” ja go with flow. Ravintoloita löytyi ihan jokaiseen makuun ja erittäin edullisista (Cheeky Monkeys!) vähän kalliimpiiin, mutta kuitenkn ”normaalihintaisiin”. Oli turistikrääsäkauppaa, paikallisten omia putiikkeja ja aussiketjujen liikkeitä. Ja se ranta! Yhtä ihanaa hiekkaa kuin Curl Curl beachillä (niin hienoa hiekkaa, että paljain jaloin kävellessä hiekka ”narisee”), mutta vesi oli lämpimämpää.

Lähdin siis Sydneystä keskiviikkoiltana klo 11 bussilla,  Byronissa olin seuraavana aamuna 11. Tavarat hostellille, vähän evästä nassuun ja koska päivä oli aurinkoinen ja lämmin, päätin mennä rannalle samantein. Ensimmäisen jätskinkin löysin sillä matkaa jo. (Ja myöhemmin loman aikana niitä tuli ihan liian monta lisää!) Mikä onkaan parempaa pitkän (ja erittäin huonosti nukutun) bussimatkan jälkeen, kuin levittää pyyhe pehmeälle hiekalle, sulkea silmät ja olla. Ja välillä kahlata pitkälle veteen ennen kuin voi edes kastautua kunnolla. Lomailu on sitten mukavaa! (tällä hetkellä tätä kirjoittaessani vettä sataa eikä rantakeleistä tietoakaan, joku yrittää selvästi saada minut takaisin todellisuuten:D)

Emmi tuli perjantaina Byroniin ja päivä päivältä huonommaksi muuttuneet sääennusteet näyttivät toteutuvan. Pilvistä, sadekuuroja ja vähän rankempiakin sadekuuroja. Onneksi oli kuitenkin lämmintä, niin tarkenimme melomaankin! Ja voih, nähtiin aallonharjalla hyppeleviä delfiinejä! Hetken niitä katseltiin ja pian delfiinit olivatkin siirtyneet lähemmäksi meitä. Ja vielä lähemmäksi. Ja vielä lähemmäksi. Ja höh, nyt kauemmaksi. Loppuen lopuksi delfiinit tulivat kiertäneeksi meidät kajakkiretkeläiset. Minun sisäisestä delfiinikuiskaajasta ei ollut yhtään apua, mutta siinä ne kävivät n. 20-30 metrin päässä meistä:)

Samalla oli mahdollista myös päästä snorklaamaan. Onnekkaimmat näkivätkin merikilpikonnan, mutta minun silmiin ei osunut muuta kuin pohjahiekkaa:D Lopuksi ”ratsastettiin” aallonharjalla takaisin rantaan, mikä olikin ehkä retken hauskin osuus:D
Lauantaiksi bookattiin itsemme Nimbinin retkelle, josta kerron lisää seuraavassa tekstissä.

Sunnuntaina, koska sää ei vieläkään ollut rannalla makaamisen puolella, kiersimme kaikki kaupat huolellisesti läpi (ja ostin ainoastaan yhden huivin!). Sen jälkeen lenkkarit jalkaan ja majakalla mars! Byron Bayn lighthouse on luultavasti lähes jokaisen turistin vierailukohde. Ylös majakalle asti olisi päässyt myös autotietä pitkin kävelemällä, mutta, koska se olisi ollut vähän tylsää, käytettiin majakalle vievää polkua (ja sen miljoonaa porrasta). Reittiä se lyhensi hieman, mutta ei vaikuttanut nousun määrään. Tai itse asiassa väitän, että meillä oli enemmän nousua, kuin jos tietä pitkin olisimme menneet. (Tosin pieni kuntoilu oli hyvästä vaan, sitä jäätelöähän syötiin kuitenkin ihan mukavasti). Maisemat majakalta olivat mahtavat, huolimatta tihkusta ja harmaudesta. Kallionseinämät olivat jyrkät ja aallot pauhasivat alhaalla. Suomessa ei ihan vastaavaa näe (tosin Turun saaristostakin löytyy upeita, vähän vastaavia paikkoja:)). Majakkakin oli hieno ja siellä oli sisällä pieni näyttely. Maisemat kyllä veivät voiton.

Byron Bay on manner-Australian itäisin piste ja siellä näkeekin ensimmäisenä Australiassa auringonnousun (ellei ole halukas kiipeämään läheisen vuoren huipulle josta sen nousun näkisi oikeasti ensimmäisenä). Aluksi meillä oli suunnitelmissa katsoa auringonnousu (tai jos aamulla olisi nukuttanut liikaa, niin vastaavasta auringonlasku) majakalta, mutta eihän meillä näyttänyt olevan mahdollisuuksia aurinkoa pilvien takaa löytää, joten päädyttiin tekemään päiväretki majakalle.

Takaisin mentiin rannikkoa pitkin ja juuri pari mutkaa ennen hostellia alkoi vettä satamaan uudestaan (majakalta asti ei ollut satanut) ja silloin sitä tuli ja kunnolla! Aika hyvä ajoitus. Matkaa kertyi yhteensä n. 6,5km ja se pitäisi olla mahdollista mennä parissa tunnissa. Me kuitenkin löydettiin hyvää ruokaa majakaltakin: lämmintä foccaciaa sekä brownieta (Ja tämä brownie taitaa jo voittaa Amarillon brownien:D) sekä lisäksi pysähdyimme välillä ihmettelemään maisemia tai surffareita, joten aikaa meni muutama hetki enemmän…

Illalla lauantai-illan tapaan 5 dollarin dinnerille ja siitä Somerby Applet kainaloon ja iltaa viettämään Nimbin-retkellä tapaamiemme kolmen tytön kanssa heidän hostellille. Sadekin oli taas tauonnut ja jossain vaiheessa päätettiin mennä jätskikaupan kautta rannalle. Majakassa pyöri valo ja nousuvesi hallitsi rantaa. Hyvä päätös lomalle.

Maanantaina aamulla tavarat kassiin ja totta kai viimeiset pallot gelatoa rannalla, auringosta ja lämmöstä nauttien. Tietenkin. Mutta näin onneksi aurinkoisen Byronin torstaina.

Reilu 4 päivän loma takana, mutta kyllä siellä helposti kauemminkin olisi ollut. Esimerkiksi vuorelle auringonnousua katsomaan, sukeltaminen, surffaaminen ja rannalla ratsastaminen jäivät tekemättä. Monta ravintolaa ja jäätelömakua jäi kokeilematta, ja kirjassakaan en päässyt kuin muutaman sivun eteenpäin:D

Kiitos Emmi!

Huomaa keskellä lattiaa sortsien päällä pääsiäismunapussi jonka sain Lisalta:)
Jono Harbour Bridgelle keskiviikkoiltana klo 11!
Clarkes Beach, Main Beach of Byron Bay


Takana Cape Byron ja majakka
Hostellielämää! Omat tavarat nimikoituina
päivän yli täydenkuun
Cheeky Monkey! (1 pakollinen ruokakuva)
Vasemmalla

Tallow Beach
No siinä se vihdoinkin on!



Se pakollinen turistikuva:) Majakan torniinkin olisi muuten päässyt, mutta me päätettiin skipata ne portaat.


Tuolla niemenkärjessä asti käytiin paluumatkalla kääntymässä. Harmi kun kuvista ei hahmota niin hyvin korkeuseroja

Tämä on sieltä alhaalta niemenkärjestä. Bongailtiin siellä lisää delfiinejä:)
Vanhan kunnon byronilaisen menopeli
Ai miten niin oli vähän harmaata:D Taustalla näkyvistä vuorista yksi (jonka huippu on pilvien peittämänä) on se, mistä näkee ensimmäisenä auringonnousun.
Ei ollu mun eikä Emmin, mut meidän hostellihuoneesta nämä löytyi:D


päärantaa lisää:)
Ja sitten kotiin. Jotain hyvää sentään matkoissa oli, istuin molemmat matkat etupenkillä.
Bussin ikkunasta joku hieno ranta

3 kommenttia:

  1. Hieno reissu näemmä;) Uusia ulottuvuuksia harrastuksiin? Melonta.... Hyvä juttu. Teillähän on se yks vanha kajakki pihalla odottamassa käyttäjää. Ja jälleen kerran IHANIA kuvia. Jatkoja odotellessa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottakoot siellä vaan:D Sit ku Suomen vesissä voi bongailla delfiinejä niin sit voin ottaa sen käyttöön:) (+veden pitäis sit vielä olla lämmintä ja jos sattuu satamaan niin sen veden myös:D)

      Poista
  2. Mahtavaa! -taisi olla voittaja olo kun lopulta pääsi majakalle. Bloggistille jälleen kiitos mahtavasta lukuelämyksestä.
    Tässä tulee mukavasti matkailtua itsekin.

    VastaaPoista